Hei!


Olen Christa Könönen, 28-vuotias valokuvaaja Jyväskylästä. Olen tehnyt valo-ja videokuvauksen parissa töitä täysipäiväisesti vuodesta 2021, jota ennen tein yrittäjänä töitä koulun ohella. Ensimmäiset häät kuvasin vuonna 2014. Koulutukseltani olen taidehistorian kandidaatti, ja tällä hetkellä suoritan Jyväskylän yliopiston International Business and Entrepreneurship -maisteriohjelmaa, jonka uskon avaavan uusia mahdollisuuksia työelämässäni.


Visuaalinen tarinankerronta on kiehtonut minua jo pienestä pitäen. Muistan kun sain ensimmäisen kameralla varustetun kännykkäni, yritin tehdä sillä "elokuvia", vaikkei siinä edes ollut videointi mahdollisuutta. Nuoruusvuosina kirjoitin muotiaiheista blogia, joka sytytti kiinnostukseni valokuvaamiseen.


Kesälauantaisin minut löytää 99% varmuudella häistä kamera kädessä. Talviaikaan vaikutan yrityspuolella valo-ja videokuvaajana, sekä tuottajana tapahtumatuotannon parissa.


Vapaa-ajallani harrastan CrossFitiä, kuuntelen podcasteja ja ulkoilen Australianlabradoodle Lulun kanssa metsissä . <3

<3

<3

“En voi käsittää, miten sun kaikki kuvat onkin just meidän tyylisiä ja niin onnistuneita. Olen aivan sanaton näitä katsellessani. Kiitos niin niin paljon!”