Postauksen otsikko voisi viitata johonkin rakkaushuoliin, mutta siitä ei ole kyse. Kyse on sydämen rytmihäiriöstä. Sillon kun pari kuukautta sitten kirjoitin blogiin
"sad feelings" postauksen, jossa kerroin mun rytmihäiriöistä, ajattelin ettei mun tarvitsisi toista enää kirjoittaa. Tuolloin mulla oli sellainen fiilis, että kyllä tähän löytyy jokin ratkaisu ja saan asian kuntoon. No, tilanne ei ole vieläkään selvinnyt. Syy minkä takia tulen tässä postauksessa kirjoittamaan tosi avoimesti mun rytmihäiriöstä on, että toivoisin sieltä löytyvän kohtalotovereita tai, että joku olisi ollut joskus samassa tilanteessa ja keksinyt siihen ratkaisun.
Kuten kerroin viime postauksessa, kaikki alkoi menemään päin persettä viime kesänä Portugalissa. Aloin saamaan joka päivä tosi pahoja "kohtauksia", joissa sydän hakkasi välillä jopa 180 kertaa minuutissa. Kohtaus tulee kuin salamana taivaalta, kuin sormia napsauttaisi ja lähtee myös samalla tavalla. Voitte kuvitella millainen olo kohtauksen aikana on. Tuntuu kuin juoksisi jotain perkeleen maratonia, vaikka makaisikin vain sängyllä. Kohtaukset ei tosiaan ole mitään muutaman minuutin juttuja, vaan sydän hakkaa yleensä korkealla sykkeellä lähemmäks 10 tuntia. Tosin joskus kohtaus saattaa loppua muutamankin tunnin jälkeen, ilman erikoista syytä. Jouduttiin silloin viime kesänä keskeyttämään Portugalin reissu ja suuntasinkin suoraan Jyväskylään tultua päivystykseen.
Tilanne on nyt sellainen, että kohtaukset ovat vähentyneet huomattavasti kesästä. Kesällä kohtaus tuli noin joka toinen päivä, kun taas nyt noin pari kertaa kuussa. Luulin jo alkutalvesta, että olisin selättänyt sydän tykytykset, mutta sain kokea pahan pettymyksen kun kohtaus ilmaantui jouluna aatonaattona ja uudestaan pari päivää sitten.

Kävin viime kesänä noin parin viikon välein aina päivystyksessä kohtauksien takia. Siellä otettiin aina perus verikokeet, sydänfilmit yms. Kun mitään hälyttävää ei löydetty, pääsin aina muutaman tunnin jälkeen lähtemään kotia. Hakeuduin myös kaikkiin mahdollisiin testeihin, mitä sydämelle voi tehdä, mutta mistään ei löytynyt mitään mikä selittäisi tämän. Välillä toivoin tosi paljon sitä, että testeistä löytyisi vaikka jokin sairaus, jonka hoitamalla kohtaukset loppuisivat. Syytä ei kuitenkaan löytynyt. Viime kuussa kävin jopa ruoka-aine allergiatesteissä. Jos olisin ollut jollekin ruoka-aineelle todella pahasti allerginen, muttei sekään ei tuottanut tulosta. Itse olisin aivan varma, että kyseessä olisi SVT eli supraventrikulaariset takykardia. SVT:n pitäisi tosin huomata sydänfilmistä, joita multa on otettu sen jokunen kymmenen tässä vuoden aikana, joten se on näin lääkäreiden mielestä pois suljettuna.
Ainut asia, joka kohtauksia yhdistää on ruoka. Kohtaus ei ole koskaan alkanut, muuten kuin syömisen jälkeen. Tästä syystä syömisestä on tullut mulle tosi tosi nihkeätä nykyään. En oikein tiedä, mitä uskaltaisi syödä ja mitä taas ei. Jos saisin valita, en söisi ollenkaan. Harmi vaan ihminen ei toimi syömättä, joten tämä vaihtoehto on pois suljettu :D... Olen miettinyt pääni puhki, että onko jokin sellainen ruoka joka aina laukaisisi kohtauksen, mutta olen päätynyt siihen ettei ole. Joskus se tulee aamuisesta paahtoleivän jälkeen, kun taas seuraavana aamuna ei. Voitte varmaan kuvitella kuinka turhauttavaa..?
Vaikka kohtaukset eivät tulekaan enää päivittäin, eikä edes viikottain, on mulla ihan kauhee pelko koko ajan päällä. Kun kohtaus tulee, en voi tehdä mitään. Viime kertoina kun kohtaus on tullut, en ole pystynyt tekemään muuta kuin vaan itkemään sängyssä ja odottamaan kohtauksen loppumista. Niin pahalta se tuntuu.


Kuten kerroin viime postauksessa, mun reissusuunnitelmien mennen täysin pilalle, ne on vieläkin. Ollaan lähdössä ensi viikolla poikaystävän kanssa käymään Tallinnassa. Ja jos nyt suoraan sanotaan, niin oon aika peloissani matkasta. Mielessä pyörii vaan ajatukset "mitä jos kohtaus tulee siellä" , "mitä jos siellä pitää lähtee lääkäriin" tai "mitä jos joudun taas tulemaan takas Suomeen". Mutta sitten toisaalta ajattelen, että perkele mulla menee elämä ihan ohi kun jätän tekemättä niin paljon asioita tän takia.
Haaveilen, että jonain päivänä voisin lähteä huoletta ulkomaille tai tehdä mitä haluaa ilman tätä rajoittavaa tekijää elämässä.
Toivoisin tällä hetkellä maailman eniten, että saisin jonkin keinoin miten ennaltaehkäistä tai pysäyttää kohtauksen sen alettua. Mulla on beetasalpaaja lääkitys käytössä, mutta se ei auta mitään. Oon yrittänyt kokeilla kaikki ihme niksejä, esimerkiksi pään upottamista jääkylmään veteen, kylmää suihkua, pulloon puhaltamista, säikyttelyä sekä itseaiheutettua tukehtumisen tunnetta (haha kuulostaa varmaan kivalta). Mikään ei ole auttanut. Mulla alkaa todellakin olemaan ideat loppumassa, että mitä voin kokeilla, jotta pääsisin tästä eroon.
Siispä, jos jollain teistä on ollut edes vähän jotain samanlaisia oireita, toivoisin saavan vertaistukea tai jotain vinkkejä tähän. Tai jos edes olet kuullut
(tää alkaa menee jo vähän säälittäväksi :D), että jollain on ollut tämmöistä ja selvittänyt asian, niin kerro siitä.
