SAD FEELINGS

10/09/2017

blogiin1Kuten saatatte muistaa, hain kolmatta kertaa opiskelemaan Taidehistoriaa Jyväskylän ja Helsingin yliopistoon. Paikka ei kuitenkaan auennut, joten kolmas "välivuosi" opiskeluista on nyt meneillään. Mulle se ettei ole opiskelupaikkaa, ja että elämä ikään kuin junnaa paikallaan (vaikka kaikkea mukavaa onkin tullut tehtyä näiden muutaman vuoden aikana) on tosi raskasta. Se ettei kuulu mihinkään opiskeluporukkaan, eikä arkipäivällä ja viikonlopulla ole eroa, on saanut mut tuntemaan tosi yksinäiseksi ja masentuneeksi näiden parin vuoden aikana. Sellainen tunne, ettei kuulu oikein mihinkään.

 Mulla alkoi viime kesäkuussa Portugalin reissun aikoihin oireilemaan kroppa sydämen kautta tosi pahasti. Mulla saattaa yht'äkkiä alkaa sydän hakkaamaan levossa noin 140 kertaa minuutissa. Tää "kohtaus" kestää yleensä noin 5-8 tuntia. Pahinta tässä kohtauksessa on se, että oon miltein toimintakyvytön sen ajan, ja etten voi tehdä mitään mikä sen veisi pois. Kohtauksien alkamisella ei ole mitään logiikkaa eikä yhtäläisyyksiä, joten sen kanssa on todella vaikea yrittää elää. Tietysti on tilanteita kun on vain pakko yrittää toimia ja olla normaalisti, mutta voin kertoa että se on todella vaikeaa. Kohtauksen aikana tekisi mieli vain itkeä ja mennä sänkyyn peiton alle, mutta kun tietää ettei sekään auta, on aika toivoton olo. Tää sydän-juttu tulee välillä joka toinen päivä, kun taas välillä tän kesän aikana on ollut viikkoja kun ei ole tullut ollenkaan. Olen käynyt tässä kesän aikana kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa, ja eri lääkäreillä, muttei mitään tunnu olevan vikana. Lääkäri totesikin viimeksi että "tutkimuslöydökset viittaavat sympatikotoniaan". Se on ikäänkuin sitä, että kroppa kävisi koko ajan ylikierroksilla.
bogoiin5Tää sydän-oire on pilannut mun tämän kesän aivan kokonaan. Jotenkin on tuntunut (varsinkin viime päivinä) ettei mistään oikein tule mitään, ja on todella väsynyt ja ennen kaikkea turhautunut fiilis tähän. Mun suurin osa päivästä kuluu siihen, että stressaan ja pelkään aivan kauheasti, että milloin tää uusi kohtaus iskee päälle. Myös se harmittaa todella paljon, että tämän talven suunnitelmat pyyhkiytyivät kokonaan pois. Mun oli tarkoitus lähteä pakoon (edes vähäksi aikaa) Suomen räntäsateita, mutta nyt reissaaminen yksin tuntuu kuitenkin todella kaukaiselta ajatukselta. Masntuneet ja ahdistuneet paniikinomaiset ajatukset, joita mulla on ollut aika kauan jo ovat pahentuneet x10 tämän kesän aikana. Tuntuu siltä etten olisi todellakaan kaivannut enää mitään ylimääräistä "ongelmaa".
blogiin2Se miksi halusin tästä asiasta kirjoittaa blogiin kaikkien luettavaksi on, että tää on rajoittanut mun elämää ja ollut mielen päällä niin paljon, että on tuntunut välillä todella tyhmältä kirjoittaa tänne iloisesti kaikesta, vaikkei niin oikeasti ole ollut. Toiseksi: itsellä on ollut sellainen fiilis, että oon varmaan ainut maailmassa jolla on jotain "ongelmia". Se että on jutellut tai lukenut muiden ihmisten esim. blogitekstejä samanlaisista fiiliksistä mitä itsellä on, on auttanut tosi paljon. Eli jos siellä ruudun toisella puolella on joku joka ajattelee samoin, voin sanoa ettet ole ainut.


 PHOTOS BY SANNI HIRVONEN

10 comments :

  1. Voi Christa <3 Mulla oli aikoinaan vaan yksi välivuosi, mutta ymmärrän täysin mitä tarkoitat tuolla paikallaan junnaamisella ja ahdistuksella. Varsinkin jos muut ympäriltä pääsevät jo elämässään eteen päin, ahdistus vain kasvaa entisestään. Ja mitä tulee bloggaamiseen ja omiin ongelmiin, mulla oli tää kesä täynnä ahdistusta ja kaksi voimakasta paniikkikohtausta. Rasitin itseäni liikaa töillä ja pelästyin ekaa paniikkikohtausta niin paljon että ahdistuin ja sain parin viikon stressaamisen jälkeen toisen tosi voimakkaan kohtauksen. Olin ihan älyttömän peloissani, sillä mulla ei juurikaan tullut fyysisiä oireita, mutta mun paniikkikohtaus ilmeni psyykkisinä oireina. Puhuin asiasta kavereiden ja perheen kanssa, ja yllättäen moni mun kavereistakin oli kärsinyt paniikkiikohtauksia ja osa kärsii edelleen. En koskaan kirjoittanut tästä blogiin mitään, vaan jatkoin blogin ja instagramin päivittämistä ihan normaalisti, vaikka todellisuudessa olin ihan älyttömän peloissani ja ahdistunut. Nyt vihdoin, lähes kolme kuukautta ekan paniikkikohtauksen jälkeen mulla on vihdoin normaali olo eikä paniikkikohtauksiakaan ole enää onneksi ollut. Se helpottaa niin paljon kun tietää ettei ole omien ongelmiensa kanssa yksin, vaikka siltä niin usein tuntuukin. Vertaistuki on niin mielettömän tärkeää ja auttaa helpottamaan omaa ahdistusta ja pelkoa. Toivon sulle niin paljon kaikkea hyvää ja että sydänoireet katoaisivat. Ja että vihdoin ensi keväänä pääsisit elämässäsi eteen päin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei :(. Paniikkikohtaukset on aivan kauheita, kokemusta on... Hyvä kuulla ettei sulle enää tuu niitä!
      Kiitos sulle sun kommentista, ihana lukea että siellä on "kohtalotovereita" <3. Mukavaa syksyn jatkoa!

      Delete
  2. ootko miettiny hakea ulkomaille kouluun? voisin kuvitella sut jonnekin Pohjoismaahan superhyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon miettinyt! En oo kuitenkaan löytänyt mitään, mikä ois sillein et "tonne on pakko päästä". Ja tietysti muutto ulkomaille tuntuu vähän liian jännittävältä/pelottavalta. Mut en tiiä! Voishan se kyllä olla aika mun juttu :)

      Delete
  3. Kaikista lämpöisimmät ajatukset sinulle :)

    ReplyDelete
  4. Voi rakas<3 Mä oon just lentokentällä palaamassa kotiin sun piristykseksi<3

    ReplyDelete